Kebaxin hudit

Mikä on Eversti? Osa 1: Etuysi.

29.05.2006 14.26 - golf 

Aulangon uuden kentän ensimmäiset yhdeksän reikää aukesivat reilu viikko sitten. Everstiksi ristityn kentän etuysiä pääsi allekirjoittanut testaamaan vasta menneenä viikonloppuna koska sitä edeltänyt vierähti Tallinnassa. Yleissilmäys kenttään näytti vakuuttavalta; väylät näyttivät kasvaneet hyvin.

Griinit osoittautuivat mainioiksi; tosin ne olivat leikattu melko korkeaksi ja näin ollen melko hitaat. Joka tapauksessa ruohon kasvu on ollut hyvä sekä griineillä että väylillä. Kentän reuna-alueet ovat jokseenkin keskeneräiset; kyseessä nyt kuitenkin on uusi kenttä ja kestää jonkin aikaa kun kenttä ’kypsyy’. Kentän kasvaminen täyteen kukkaan kestää useita vuosia. Sitä odotellessa kenttää pystyy kyllä pelaamaan täysipainoisesti.

Kentän layout on selkeä ja johdonmukainen. Griineiltä jatketaan aina suoraan tiiauspaikoille ja ’Next tee’ –kylttejä ei oikeastaan edes tarvittaisi. Allekirjoittanut ei kyllä muista oliko tuollaisia kylttejä lainkaan.Yleensä pelilinjat väylillä ovat selkeästi nähtävissä. Tosin jossain kohtaa on jotain yksityiskohtia hieman piilossa. Tilaa riittää lähes joka reiällä, mutta määrättömästi ei väyliltä auta poiketa.

Korkeuseroa on aika mukavasti. Etuysi nousee alun neljä reikää pikkuhiljaa ylöspäin mutta ensimmäisellä parvitosella putoaa tuon nousun kokonaan alas. Sitten seuraava parkolkki ylös ja parnelkku alas. Loppu onkin kohtalaisen tasaista. Rytmitys allekirjoittaneen mielestä on hyvä. Kallistuksia väylillä tuntuu välillä oleva hieman turhankin kanssa. Pitäisi kuitenkin varmaan opetella pelaamaan välttääkseen nuo paikat.

Esteitä kentälle on ripoteltu ihan riittävästi ja vettäkin on vallan kiitettävästi. Tosin pelissä tuo vesi ei juurikaan ole; ainakaan avauksien suhteen. Ehkä sitten takaatiiltä pelattuna, mutta sinnehän allekirjoittaneella ei ole asiaa. Kenttä on paperilla mukavan mittainen, mutta vaikuttaa luonnossa varsin mahdolliselta lyhytlyöntisen silmin. Parkolmoset ovat kuitenkin sen mittaiset että niitä pääsee lyömään täydellä svingillä. Parviitoset pitkälyöntinen pelaa hyvillä lyönneillä kahdella päälle. Griinit ovat riittävän isot ja asemoitukin kohtalaisen hyvin. Griinit on suojattu melko hyvin bunkkereilla.

Paljon on vielä työtä kesken mm. harjoitusalue ja range ovat vielä vaiheessa. Mittamerkinnät väyliltä puuttuvat vielä käytännössä kokonaan. Klubirakennuksen kuorrutus puuttuu mutta on sisältä täysin toiminnallinen. Klubin ravintola on on pieni mutta viihtyisä. Henkilökunta on  mukavaa ja palvelualtista. Ravintolan valikoimat ovat oikein mainiot ja annokset tarjotaan tuoreeltaan; leivätkin tehdään paikanpäällä. Klubin terassilta näkyy etuysin päätösgriini. 18. griinin sijainnista ei ole havaintoa.

AGKn värisillä silmälaseilla kenttä tietenkin näyttää hyvältä. Tervetuloa tutustumaan ja tekemään omat arviot Everstistä.

Kommentoi

Kommentit

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu