Kebaxin hudit

Pikaruoka boikottiin!

26.05.2006 19.40 - henkilökohtaiset 

Kreikassa kun sanoo 'thio giros, mia mitos' niin lähes ennenkuin saa sanotuksi 'parakalo' saa eteensä pikaruuan taideteoksia kahdelle. Annokset kasataan pitatötteröihin silmien edessä pikavauhtia. Kokoliha viilletään tuoreeltaan tirisevinä viipaleina grillivartaasta joka pyörii näkösällä online . Kasvikset ovat tuoretta ja varmaan saman päivän aamuna korjattuja. Isot paistetut perunalohkot tuovat järeyttä kokonaisuuteen. Girokset uppoavat samantien nälkäisiin suihin kylmän oluen saattelemana. Efkharisto.

Tuli erehdyttyä sitten taas Hesburgeriin. Ihan kuin sade ei harmittaisi tarpeeksi tuo ainaiselta tuntuva sade, niin pitää sitten vielä odottaa varttitunti syötäväksi kelpaamatonta ravintoa. Ruoka ei viehätä silmää ja ranskalaisia popsiessa on katketa hampaat. Epämääräiseksi muotoillun kääreen sisältä löytyy outo mötti jonka purilaiseksi tunnistaa vain myyntinimestä. Etuliitettä, megaa, korostetaan kietomalla 'tuote' liian pieneen paperiin. Kasaanpainuvassa paperimuksissa kolajuoma väljähtyy jääpalojen seassa. Koko touhusta jää öklöttövä olo.

Seuraavan kerran hampurilainen löytyy edestä nautinnollisen alle sadan kierroksen jälkeen. Paikka tulee olemaan tietenkin Golf Talman klubiravintola. Tuo loistava annos on ryyditetty pekonilla, tuoreella salaatilla ja herkullisella majoneesilla unohtamatta sopivan rapeita ranskalaisia perunoita.  Huuhdellaan tietenkin alas arvolleen sopivasti kylmällä huurteisella. Olo tulee olemaan hyvä ja usko grillituotteisiin palaa taas.

Kommentoi

Kommentit

Jamasa (anon, 26.05.2006 20.51)

Asiaa veli hyvä. Itse en näitä paikkoja ole pitänyt pikaruokapaikkoina pitkääään pitkäään aikaan.

Tukki (anon, 26.05.2006 20.52)

Asjaa se kebappi kirjoittaa

Kettu (anon, 26.05.2006 21.02)

Mä vedin just Mäkkärissä huikopalaks jonkun uutukaisen sesonkituotteen (piti oikeen kaivaa tuotteen nimi, se oli Ciabatta liha). Oli oikasti positiivinen yllätys. Joskus näinkin päin.

Bronski (anon, 29.05.2006 13.18)

Jollain on ollut huumorintajua kun on keksinyt hampurilaisen nimeltä "minimega"

Isojami (anon, 29.05.2006 13.24)

Girokset on kyllä hyviä. Paitsi Lidlin Girokset. Hampurilaiset on kyllä hyviä. Paitsi hampurilaispaikoissa. Pekoni on kyllä hyvää (kaikissa hyvissä "ruuissa?" on pekonia).

lahtito (anon, 29.05.2006 13.27)

Mitä voi odottaa kun turkulainen tekee hampurilaisen?
Fatburger, Wendy's, BK niistä saa "Old fashioned hamburgers".

lante (anon, 03.06.2006 15.34)

Turkulainen vastine, älkää käykä hessulla, menkää lubiin ja tai sit mäkkäriin.
ja ylämaan kettu, ei se ciabatta oo hyvää muutaku leipänä..

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu