Kebaxin hudit

Mikä on Eversti? Osa 2: Takalenkki.

06.07.2006 12.36 - golf 

Aulangon uusi kenttä on ollut kokonaisuudessan jo viikon verran käytössä. Ensi kerran pääsi allekirjoittanut korkkaamaan kentän vasta menneenä viikonloppuna, mutta tiistaina tuli kierrettyä jo toistamiseen.

Kentän kunto pelattavilta osin on erittäin hyvä. Griinitkin ovat jo leikattu lyhyemmäksi ja näin ollen ovat hivenen nopeammat kuin viime raportin aikaan. Kentän reuna-alueet ovat villiä ja maapohja kovaa; mutta kukas sinne käskee lyömään. Nii.

Takalenkin layout ei ole aivan yhtä selkeä ja johdonmukainen kuin etunen. Jonkinlaista kikkailuakin on havaittavissa; ainakin allekirjoittanutta häiritsee 13. reikällä oleva vesieste jonka vuoksi draivi ei mahu. Tynkälyöntisenä kun ylikään ei pääse. Tilaa on selvästi vähemmän kuin etuysillä.

Korkeuseroa ei ole oikeastaan ollenkaan. Aivan tasaiselta tuo nyt ei kuitenkaan tunnu sillä pientä nyppylää löytyy kuitenkin.

Esteitä ja vettä on kiitettävästi myös tälläkin ysillä. Parkolmosia on kolme, samoin parfemmoja. Viimeinen kolkki on kyllä melkoisen nysä. Jälkimmäiset parviitoset pitkälyöntinen pelaa helposti kahdella päälle; ensimmäisessä onkin jo haastetta päästä puttaamaan iigeliä.

AGKn värisillä silmälaseilla kenttä edellen näyttää hyvältä. Eikun tutustumaan ja tekemään omat arviot Everstistä!

Kommentoi

Lisää kommentti

Nimi:
Email:
Kotisivu:
Kotisivu:
Kommentti:

Kommentit

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu